Aika kuluu liian isoin harppauksin?Keskiviikko 20.7.2022 klo 12:42 Covidin alkaessa tuntui, että aika matelee ja onneksi nyt voimme jo puhua pahimmasta Covid-ajasta imperfektissä. Lopullisesti Covid ei muuttanut ajan kulumista ja nyt tuntuu, että aika juoksee suorastaan pikavauhtia eteenpäin. Alma (Chilibulls I Can Be That Woman) Abba-pentueesta jäi kotiin kasvamaan ja Alman kanssa olemme aloitelleet keräämään esiintymiskokemusta pentunäyttelyistä. Neljästä pentunäyttelystä Alma on ollut kolmessa rotunsa paras. Junioriluokasta Alma on ehtinyt keräämään jo yhden juniorisertinkin ja jännityksellä odotan millaisia tuloksia tämä pirtsakka tyttö saa aikaan. Silja (Chilibulls Silja Sofia Frost) ehti käydä näyttelyreissulla Romaniassa ja Slovakiassa ja viimeisteli oman C.I.B. tittelinsä. Siljan kevätkukkapentuesta kotiin jää nyt kasvamaan Elsie (Chilibulls Snowdrop). Jännityksellä odotan millainen siitä kehittyy, koska olen odottanut tätä pentuetta 5 vuotta. Simba (Duppy Still A Secret) avasi veteraaniluokat ja vanha herra näytteli itsensä vielä myös rotunsa parhaaksi -virtaa näyttää riittävän veteraanissa. Simba sai ihanan arvostelunkin ja siinä erityismaininan kuinka liikkuu erinomaisilla vetävillä liikkeillä ja esiintyy ryhdikkäästi ja kantaa vuotensa kunnialla. Pentuesuunnitelmiakin taas on syksylle kahdelle sijoitustytölleni Helmi-Leenalle ja Sidneylle. |
Remontti jatkuu...ja pentuesuunnitelmiaLauantai 6.2.2021 klo 8:15 Yleisin kysymys mitä minulta kysytään, on "joko remontti on valmis?" Ja vastaan aina, että se valmistuu kyllä aikanaan. Muutama remontti on valmistunut ja lumi sulaa yleensä juhannukseksi. Syksy, kuten kevätkin, on ollut outoa aikaa, eikä vähiten Covid tilanteen takia. Etätyöskentely niin omassa työssä kuin koirayhdistyksissä, on tullut tutuksi, mutta livetapaamisia on jo ikävä. Remonttinikin on ajoittain viivästynyt materiaalipuutteiden takia. Viivästysten takia minulla on ollut mahdollisuus keskittyä koiriin ja jalostussuunnitelmiini ja minulla on ollutkin herkullinen tilanne kasvatustyössäni -narttujen kasvaessa sopivaan ikään, joten olen saanut vihdoin toteuttaa suunnitelmiani. Ja niitä suunnitelmia onkin toteutunut vuoden 2020 aikana. Ensin Lilli aloitti synnyttämällä elokuun lopulla pentueen, missä käytin omaa urostani ja linjasin sukutaulua Misty Meadows koiriin ja itsekin yllätyin kuinka tasainen ja kaunis pentue syntyi. Tämä oli teemaltaan Islantilainen mytologiapentue. Toistaiseksi sirpakka Chilibulls Edda The Poetic on kotona kasvamassa. Tämän yhdistelmän olen myös päättänyt toistaa, koska pennut olivat niin hienoja -kauniita, hyvärakenteisia ja hyväluonteisia. Seuraavaksi Metten aika tuli ja syntyi kuusi pikku mönkkäriä marraskuussa ja tämän pentueen takana on hienoina pitämiäni Gourmandies koiria sekä isän selkätulokset olivat erinomaiset mikä myös painoi paljon päätöksiä tehdessäni. Tämän pentueen teemana oli suomalaiset naisnäyttelijät ja pentueesta suloinen Chilibulls Lempi Helle jää jatkamaan kasvatustyötäni. Seuraavaksi Silja sai tammikuussa 2021 kauniin väriset 3 pitkäkarvaista pentua ja tämän pentueen nimiteemana tulee olemaan Scream elokuva! Pentueen isä selviää DNA-testillä aikanaan, koska kaksoisastutin Siljan. Siljan pennut ovat nyt melkein kolmeviikkoisia ja olen aivn ihastunut pentueen tomeraan tyttöön, joten kaiken mennessä hyvin se jäänee kotiin? Seuraavaksi jännitän sijoitustyttöni Armin astutuksen tuloksia, Armi ainakin on vahvasti tiineenä ja laskettu aika on helmikuun lopulla. |
Erikoinen vuosi 2020Lauantai 22.8.2020 klo 11:34 En haluaisi kirjoittaa Korona-keväästä tai muuttuneesta maailmasta, mutta kirjoitan silti sillä se muutti meidän suunnitelmiamme. Olin ajatellut keskittyä näyttelyihin Siljan ja tuontikoirieni Peterin, Lillin, Helmi-Leenan ja Tarmon kanssa, mutta toisin kävi ja olemme elelleet hiljaiseloa koko alkuvuoden ja nauttineet kotona olosta. Olen ilolla seurannut 28.8.2019 syntyneiden ranskispentujen kasvamista omistajien laittaessa säännöllisesti terveisiä viisikolta. Ihanat perheet sattuivat taas pennuille! Kasvattamisen tähtihetkiä on saada terveisiä pentujen kodeilta ja huomata kuinka hyvät kodit pennut ovat saaneet. Muutamia terveystarkkejakin olen teettänyt hienoin tuloksin mm. Peterille ja Lillille. Inge kävi uusintatarkissa ja tarkattiin myös terveeksi. Jännittyneenä odottelen Lillin pentuja syntyväksi ja toivon kaiken menevän hienosti. Iltaisin sylittelemme Lillin kanssa ja saan tuntea pentujen tassujen potkut mahan läpi. Remonttiakin olemme tehneet ja muuttopäiväkin on jo asetettu, vuotta en ole vielä päättänyt, toivottavasti 2020? Suruakin on meidän talossa riittänyt enemmän kuin mausteeksi asti. Inge sai helmikuussa märkäkohdun ja leikattiin kiireellisenä. Onneksi Inge toipui ja toivottavasti ilahduttaa persoonallaan meitä vielä monta vuotta! Huhtikuussa Tarmo alkoi oireilemaan takajalkojaan ja lopulta jouduin luovuttamaan ja tekemään sen kaikkein vaikeimman päätöksen päästää Tarmosta irti. Tarmo nukkuu nyt ikiunta taloni takapihallani. Hyviä ja kivuttomia unia Tarmolle. Loppuvuoteen mahtuu muutama näyttely, muutama pentuesuunnitelma Lillin pentujen lisäksi ja muutto uuteen kotiin, jota odotan jo innolla. |
Latvia IDSMaanantai 25.3.2019 Riga IDS 23.3.2019 judge Andi Hudono Inge (Daliana´s Glinting Ginger) BOB, CACIB, CAC, became C.I.B. and Latvian Champion. Simba (Duppy Still A Secret) EXC Silja (Chilibulls Silja Sofia Frost) EXC Inge got a nice critique: "4 years. Very nice breed type. Balanced, very good body proportion. Very pretty head, correct bite. Very good front and hind angulation. Very good topline and tailset. Nice coat, nice condition. Moves with a lot of good drive." Riga IDS 24.3.2019 judge Robert Kubes Inge (Daliana´s Glinting Ginger) BOS, CACIB Simba (Duppy Still A Secret) EXC3 CQ Silja (Chilibulls Silja Sofia Frost) EXC1 CQ
|
NimitehdasMaanantai 10.12.2018 klo 14:14 Istuessani pentulaatikossa pohdin taas mistä keksiä koiranpennuille nimiä? Olen jo aikaa sitten luopunut aakkosjärjestyksellisistä nimistä, koska minulla on ollut useita yhteispentueita ja kasvattajaystävien kanssa nimiä pohtiessa, on nimiin sovellettu jos jonkinmoista sääntöä molempien toiveiden pohjalta. Nyt tällä kertaa oli itsestäänselvää, että Colan pennuista ensimmäinen tyttö tulisi olemaan Iso Vaalee minkä lempinimen se sai heti syntyessään. Mutta mitä muille nimiksi? Kehittelin ideaa hieman kaukaa, lähtien pentujen syntymäpäivästä 5.12. ja sen päivän historiallisista tapahtumista...idea hyvä, mutta se ei kantanut tarpeeksi pitkälle, jotta olisin löytänyt kaikille nimet! Iso Vaalee -mietin olisiko joku näyttelijä iso ja vaalea? Mieleeni ei tullut muita kuin Bette Midler, joka näytellessään Danny DeViton kanssa näyttää kohtuullisen isolta Danny DeViton ollessa pieni ja pyöreä ja persoonana Bette Midler ei jää huomaamatta, jota ominaisuutta toivon myös chihun olemuksesta! Eli Isosta Vaaleesta tullee Bette Midler ja aisaparinsa pieni poika tullee olemaan Danny DeVito. Nimet syntyvät joskus helposti ja joskus niiden synnyttäminen on hieman vaikeampaa. Huomasin kuitenkin näitä "koomikko"nimiä pohtiessani, että Chilibulls nimihistoria kuvaa hyvin koirankasvatusta...ensin haltioidut ja elät satumaailmassa, joskus kohtaat myrskyjä loppumattomalla matkallasi ja ilman huumorintajua et pärjää kasvattajana. Odottelen jo malttamattomana mitä näistä pennuista kehittyy ja samaan aikaan uusia suunnitelmia on jo kypsymässä! |
Iloisia pentu-uutisia!Maanantai 10.12.2018 klo 11:17 Cola pyöräytti pentueen 5.12.2018. Röntgenkuvissa näkyi 8 pentua, joista ensimmäinen syntyi 14:35 ja viimeinen 19:02. Väsyttävä urakka! Pennuista 6 syntyi elävänä, mutta 2 pienintä 55 ja 64 grammaiset eivät selvinneet ensimmäistä yötä pidemmälle. Pienin tyttö luovutti viikon ikäisenä. Pentueen isänä on Väinö Sens D´Elen Flawless. Cola nauttii pentujensa paimentamisesta! Lisää pentujen kuulumisia fb sivuilla. |
Surua ja murhettaMaanantai 23.4.2018 klo 10:02 Ingen pennut syntyivät aivan liian aikaisin ja 2 tyttöä ja 2 poikaa eivät jaksaneet muutamaa vuorokautta pidempään. Suru on sanaton. |
Progeja ja astutuksiaPerjantai 9.3.2018 Päätin Ingeä astuttaessani viime kesänä, että haen Ingelle kansainvälisen muotovalion tittelistä puuttuvat CACIBit ennen seuraavaa pentuetta, mutta pentujen jälkeen karvatonta Inkkua katsellessani päädyin toisenlaiseen ratkaisuun ja muusta syystä otetun progenkin näyttäessä täydellistä hetkeä astuttamiselle, astutimme Ingen nyt....olen todella jännittynyt, koska tätä yhdistelmää olen odottanut! Toivottavasti kaikki menee hyvin ja saamme nauttia kesänurmella loikoilusta Ingen pentujen kanssa! Ingen agilityharrastus jää kevään edetessä tauolle ja jatkuu taas syksyllä tavoitteenamme päästä kisaamaan lajissa vuoden 2019 aikana. Muutama muukin astutussuunnitelma meillä on sekä chihuille, että ranskiksille, toivottavasti ne toteutuvat tänä vuonna! Simban kanssa ahkeroimme viimeistä kansainvälisen muotovalion tittelin vahvistavaa CACIBia ja Siljan kanssa aloittelemme näyttelyuraa pyörähtelemällä muutamassa kehässä kesän aikana. |
TerveystarkkejaTorstai 8.3.2018 ![]() *
Pepsi (Massar Mercedes Benz) synt. 5.5.2009
15.1.2018
silmät: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
sydäntutkimus, auskultaatiotutkimus, sivuääni: ei, oireeton
polvet 0/0
*
Simba (Duppy Still A Secret) synt. 28.3.2013
8.3.2018
silmät: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
sydäntutkimus, auskultaatiotutkimus, sivuääni: ei, oireeton
polvet 0/0
*
Väinö (Sens D´Elen Flawless) synt. 3.3.2016
16.1.2018
silmät: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
sydäntutkimus, auskultaatiotutkimus, sivuääni: ei, oireeton
polvet 0/0
*
Cola (Dark Crystal Mystic Miracle synt. 5.5.2015
29.3.2018
sydäntutkimus, auskultaatiotutkimus, sivuääni: ei, oireeton
26.3.2018
silmät: ei todettu perinnöllisiä silmäsairauksia
polvet 0/0
|
Liettuan reissuSunnuntai 4.3.2018 Lithuania INT 2.-4.3.2018 Inge, uskomattoman hienolla kehäesiintymisellään, keräsi itselleen CACIBin Liettuasta. Minun tehtäväkseni jäi taas roikkua perässä ja nauttia!
2.3. Mette (Chilibulls Illusia) Intermdiate class, EXC1, LT-CAC Silja (Chilibulls Silja Sofia Frost) puppy clas, EXC1 Inge (Daliana´s Glinting Ginger) champion class, ECX1, LT-CAC SImba (Duppy Still A Secret) champion class, EXC3 3.3. Mette (Chilibulls Illusia) Intermdiate class, EXC3 Silja (Chilibulls Silja Sofia Frost) puppy clas, EXC1, BOS Inge (Daliana´s Glinting Ginger) champion class, ECX3 SImba (Duppy Still A Secret) champion class, EXC3 4.3. Mette (Chilibulls Illusia) Intermdiate class, EXC1, LT-CAC Silja (Chilibulls Silja Sofia Frost) puppy clas, EXC2 Inge (Daliana´s Glinting Ginger) champion class, ECX1, BOS, LT-N-CAC, CACIB, Lithuanian champion SImba (Duppy Still A Secret) champion class, EXC3 |
Synnytykset käynnistyvät aina myrskyöinä?Perjantai 5.1.2018 klo 10:28 Chilibulls Pyry-Ukko syntyi 12.12.2017 lumimyrskyisenä iltana ja oli heti muutaman sekunnin ikäisenä tosi-Äijä! Nelli on ollut huolehtiva mamma nyt kolmeviikkoiselle Pyry-Ukolle. |
Ensimmäiset Chilibulls-chihuahua pennutTorstai 26.10.2017 klo 13:08 Kaksi vuotta sitten ensimmäiset Chilibulls ranskanbulldogit näkivät päivänvalon ja nyt ensimmäiset Chilibulls chihuahuat! Olen käynyt kasvattajan peruskurssin vuonna 2006 ja oman kennelnimen hakeminen silloin ei tuntunut tarpeelliselta ja aloitin kasvatuksen ilman kennelnimeä. Ensimmäinen pentueeni englanninbulldoggeja syntyi vuonna 2007. Kun lopulta vuonna 2012 hain kennelnimeä, löytyi Chilibulls-nimi vuonna 2006 käydyn kasvattajan peruskurssin muistiinpanoista. Taisin tietää jo silloin, että minulle tulee Meksikosta alkunsa saaneita chihuahuoita? Tämä ensimmäinen chihuahua pentue on saanut nimensä purjehtijoiden mukaan ja ovat ruotsalaissävytteisiä, koska pentujen isänä on ruotsalainen uros. Purjehdus taas on ollut aina rakas harrastus perheelleni ja siksi nämä ovat purjehtijapennut! Purjehtijalle tärkeää on matkan teko ei niinkään perillä olo...kuten ei kai koiran kasvatuskaan tule olemaan koskaan valmista? Pennuista lisää tietoa pentuja sivulta! Chilibulls Ludde Ingvall 8 vko Chilibulls Silja Sofia Frost 8vko |
Onnellinen rotukoira-seminaariLauantai 21.10.2017 Suomen koirankasvattajien Onnellinen rotukoira-seminaarissa oli mielenkiintoisia aiheita, mutta tärkein syy miksi ajelin Vantaalle seminaariin, oli kasvattajakollegoiden valmistuminen Lahden kasvattaja-akatemiasta ja heidän todistustensa jako. Osallistuin vuoden kestäneeseen koulutukseen käytännön asioiden järjestelijänä, mutta kuljin vuoden kestäneen matkan yhdessä akatemialaisten kanssa, muistellen omaa kasvattaja-akatemia vuottani. Itse olen valmistunut Joensuun akatemiasta vuonna 2015 ja Lahden akatemialaisten opiskeluinnostus sai minutkin päivittämään chihuahuan rotumääritelmän tulkintani, minkä silmätestissä tentin tuolloin 2015. Mukava oli huomata, että näinkin lyhyessä ajassa oma näkemykseni chihuahua-rodusta sai hieman lisää syvyyttä ja ensi vuoteen on mukava lähteä miettimään jalostussuunnitelmia niin ranskisten kuin chihuahoidenkin osaltakin. Jatkossa aion keskittyä chihuun ja ranskikseen rotuina ja ehkä sitten jossakin vaiheessa palaan taas englanninbulldoggiin, siihen minun soulmate-rotuun! Lahden kasvattaja-akatemialaiset Ihana yllätys tuli akatemialaisilta, kun he muistivat meitä toimihenkilöitäkin...he olivat ottaneet oman koirani Pepsin siluetin kotisivuiltani ja teettäneet lautasen siitä minulle muistoksi! Jokin roska joutui samalla hetkellä silmään, kun akatemialaiset kukittivat minut! Hauska vuosi takana ja vielä sitten tämä... |
Chilibulls sivut facebookissa!Keskiviikko 13.9.2017 klo 13:04 Tuntuu, etten enää juurikaan päivittele kotisivujani vaan melko helposti tulee päiviteltyä facebook-sivuja. Chilibull´s ajankohtaisimmat tapahtumat löytyvät fb-sivuilta!
|
Inge jää mammalomalleSunnuntai 30.7.2017 Ingen näyttelyvuosi päättyi Helsinki KV näyttelyyn (PN 2 vara-CACIB, mikä vahvistuu CACIBiksi)...ensi keväänä jatketaan kohti seuraavaa tavoitetta. |
Hyvinkää KRLauantai 15.7.2017 Metten ensimmäinen näyttely meni ihan mukavasti...Mette näytteli itsensä PN1, sai ensimmäisen SERTinsä ja oli nuorena tyttönä vielä VSP! Onnea Nina ja Mette!! |
Gerry BM1, CAC, CACIB, BOSLauantai 17.6.2017 Gerry (Chi´s Lovely King Simonides) Kotka KV tuomari Saija Juutilainen BM1, CAC, CACIB, BOS |
Helsinki KVLauantai 20.5.2017 20.5.2017 Helsinki KV, Leni Finne Simba (Duppy Still A Secrect) PU1, CACIB, VSP |
Tervetuloa Chilibulls-sivuille!