Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:
33882 kpl

Yhteystiedot

Mia Sajalahti

040 7277 191

mia.sajalahti@merck.com

Tervetuloa koiramaiseen menoon maustettuna hyppysellä remonttia ja ajankohtaisia aiheita!

Kerttu_ja_Luu_2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Bruno leikkimässä!

Maanantai 7.5.2012 klo 19:03

Tänäänkin saatiin jotakin aikaiseksi, Bruno kävi riehumassa Efin kanssa ja sain postiin vihdoin kennelnimianomuksen!

Kävin kasvattajan peruskurssin vuonna 2007 ja sen jälkeen on monta kurssia käyty mm. kasvattajan jatkokurssi ja jalostusneuvojan peruskurssi. Kasvattajan peruskurssilla olin miettinyt muutamaa kasvattajanimeä, jotka olin autuaasti unohtanut, mutta onneksi tapani piirrellä tunneilla oli nuo nimet ikuistanut peruskurssin materiaaleihin ;-)) sillä vaikeaa oli nimen keksiminen!!

Tänään kävi myös lempimuona tuomassa kotiin koirille ruuat. Olipa ylellistä, kun ei tarvinnut itse raahata painavia laatikoita vaan reipas ja iloinen poika toi ruuat eteiseen asti!!

Siis sairaslomalaisiksi meillähän on ollut hulinaa!!

Ei kommentteja.

Luuväijy ;-))

Sunnuntai 6.5.2012 klo 9:38 - Efi

EfijaNaperopainii.jpg

Pikkaisen testaan vain...saisinko luun helposti, Napero kun sai sen paremman!!

EfijaNaperoluu.jpg

Okei...testaan toista taktiikkaa...istuskelen muina naisina tässä näin...

Efipainostaa.jpg

Yhtään ei kyllä kiinnosta koko luu...

Efikarsivallisena.jpg

Anna nyt mä pikkasen lipasen...oot pitänyt sitä jo tooooosiiiii kauan!!

p1050533.jpg

Tää on hävitty koko peli...

Ei kommentteja.

Neulatyynynä...

Perjantai 4.5.2012 klo 13:35 - Emäntä

No tulipa sitten tuotakin kokeiltua, nimittäin akupunktiota. Erikoinen, mutta ihan miellyttävä kokemus, lämmöntunne levisi akupunktioneulojen pistokohdista koko kehoon ja painontunnetta tuntui siellä täällä mm. poskionteloissa.

Ideahan on hoitaa allergiakauden ollessa käynnissä allergioita ja tukea leikatun polven paranemista. Katsotaan nyt -hieman skeptisenä, mutta odottavalla mielellä!

Ei kommentteja.

Siivoilua...

Perjantai 4.5.2012 klo 8:58 - Efi

Hieman vain järjestelen paikkoja...

p1050505.jpg

Ei kommentteja.

Enää 3 1/2 viikkoa!!

Torstai 3.5.2012 klo 10:44 - Emäntä

Olen aina itse ottanut ompeleet pois, mutta nytpä en saanutkaan haavoilla olevia metallihakasia selätettyä ja jouduin käymään ne poistattamassa. Kiitos Lahden Terveyskioskille mukavasta ja ystävällisestä palvelusta!!

p1050503.jpgp1050500.jpg

Ei tästä nyt varmaan mitään mannekiinipolvea enää saa, mutta jos saisi toimivan, jolla voi urheilla, olisin oikein tyytyväinen ;-))

Ei kommentteja.

Pentuleikkikoulu

Maanantai 30.4.2012 klo 12:19

Pentuleikkikoulu alkaa Colibrissa 5.5.!!

Ei kommentteja.

Hiljaiseloa!!

Maanantai 30.4.2012 klo 10:12 - Emäntä

Melkein kaksi viikkoa sitten kävin sairaala Ortonissa polven takaristisidetoimenpiteessä. Korjausleikkausta on tässä jo vuosi harkittukin ja onneksi lopulta siihen lähdin! Eli takaristiside oli kokonaan "sulanut" ja oli pelkkää arpikudosta, joten vasempaan polveeni on rakennettu ojentajajänteestä siirre uudeksi takaristisiteeksi.

Nyt on luvassa kepittelyä ja varauskieltoa pitkän ortoosin kanssa yhteensä 6 viikkoa!

ortoosi2.jpg

Ei kommentteja.

mini-me ;-))

Sunnuntai 11.3.2012 klo 20:27 - Emäntä

mini-me.jpg

Ei kommentteja.

Hyvää matkaa pentusille!

Sunnuntai 11.3.2012 klo 8:17 - Emäntä

Kahdeksan viikkoa on mennyt ja siihen on mahtunut paljon iloa, valvomista ja työtä! Valtavasta työmäärästä huolimatta äärimmäisen palkitsevaa on ollut seurata pentusten kehitystä!

Kiitos kaikille pentuja kyselleille, ja erityinen kiitos pentujen uusille kodeille ryhtymisestä monen vuoden projektiin koiran kanssa.

Vähän on haikea olo, vaikka toisaalta, nyt perhe pääsee taas palaamaan arkirutiineihinsa. Ja jäihän minulle vielä hetkeksi iloksi Hilma ja Harriet ja viikon kuluttua Hannes tulee viikoksi hoitoon! Eli sanomalehtipaperit pyörivät lattioilla edelleen rutussa ;-))

Pihan aitaa odotellessa remontti edistyy! Eilen saunottiin uudessa saunassa ja poltettiin takassa ensimmäiset puut!

jalkeen.jpg

Takkahuone jälkeen...

Ja tässä ennen...

ennen-1.jpg

ennen-2.jpg

Sauna remontin jälkeen...

sauna-jalkeen.jpg

   ....ja saunasta ennen kuva...

sauna-ennen.jpg

1 kommentti .

B-pentue

Sunnuntai 11.3.2012 - Emäntä

B-pentue

Brindle_uros.jpg

Brindle-uros "Hannes" (Hannes Benjamin) muuttaa omaan huoneeseen Helsinkiin! Poika on rauhallinen, mutta myös oikea vilpertti, kun sille päälle sattuu. Emännän suosikki!

Fawn_uros.jpg

Fawn-uros "Bruno" (Herbert Bruno) on menossa kissojen kaveriksi Lahteen! Poika on tomera ja mukana leikeissä siellä missä tapahtuu! Pentueen ehdottomasti rauhallisin!

Fawn_tumma-uros.jpg

Fawn-uros "Pertti" (Hugo Boss) muuttaa Lahteen. Pojalla on koko pentueen kaunein naamamaski! Hugo on luonteeltaan hellyyttä kaipaava, mutta erittäin oman arvonsa tunteva poika, joka varmasti asettaa haasteita liikunnalliselle perheelleen!

brindle-narttu.jpg

Brindle-narttu "Harriett" (Harriett Beatrice) muuttaa pääkaupunkiseudulle ja on pentueen riiviö, mutta myös hellyydenkipeä tyttö.

Fawn-narttu.jpg

Fawn-narttu "Efi" (Hilma Beata) on pentueen uteliain ja rohkein ja sekaantuu kaikkeen mielenkiintoiseen mitä tapahtuu! Efin voi ehättää niin lattialuutun kimpusta kuin pimeästä takkahuoneesta seikkailemasta. Efi on ehdottomasti ensimmäisenä siellä missä tapahtuu ja ellei tapahdu, Efi kyllä järjestää tapahtumia!

Ei kommentteja.

Kotikonttorissa

Keskiviikko 7.3.2012 klo 10:55 - Emäntä

Mukavaa on köllötellä, kun koko lauma emäntää myöden on kasassa :-)) Näin meillä kotikonttoripäivät vietetään! Emäntä tekee töitä ja koirat nauttii -olisi ehkä kannattanut syntyä koiraksi? Sittenkin?

tehdaan_toita.jpg

Ei kommentteja.

Aamunokoset

Keskiviikko 7.3.2012 klo 8:09 - Emäntä

Pentuset heräävät klo 6.10 joka aamu...parempi tietysti kuin klo 03? Aamu menee aamutoimissa ja riehuessa ja lopulta uni vie voiton!

Kaukalossa.jpg

Ei kommentteja.

Ulkoilemassa!

Tiistai 6.3.2012 klo 17:21 - Emäntä

Tänään olimme ensimmäistä kertaa ulkoilemassa takapihan auringonpaisteessa! Voi sitä ihmettä ja riemua! Ja kiva oli palata takaisin sisälle -pääsi taas turvallisesti pissalle sanomalehden päälle ;-)) Kyllä voi olla pieni koiranpentu helpottuneen näköinen :-))

Napero hoitaa kärsivällisesti pieniä ja leikittää tarjoamalla väliin palloleikkejä ja taas hetken päästä vetoleikkejä. Emä komentaa omalta ruokakupiltaan pennut tiukasti muualle, mutta Napero antaa hövelisti kaikille ruokarauhan omalla kupillaan! Ikään kuin ei isä voisi lapsiltaan kieltää mitään :-))

Ei kommentteja.

Eläinlääkäritarkastuksessa ja sirutuksessa!

Torstai 1.3.2012 klo 16:04 - Emäntä

Eläinlääkäri totesi pennut terveiksi ja vilkkaiksi vilperteiksi ;-) Kiitos vaan eläinlääkäriasema Colibrin väelle -siellä on ollut mukava käydä aiemminkin ja luulisin pentujen saaneen mukavan kokemuksen ensimmäisestä eläinlääkärillä käynnistä! Pikkaisen muutamaa harmitti sirutus, mutta aseman lattialla viipeltäessä unohtui hetkessä koko homma.

Ei kommentteja.

Pentumaista arkea!

Keskiviikko 29.2.2012 klo 20:51 - Emäntä

p1050374.jpg

Nokoset pentukaverin kanssa...

p1050395.jpg

Aikuisten koirien kupista ruoka maistuu NIIIIIN paljon paremmalta!

Ei kommentteja.

Me osataan jo ulvoa!

Sunnuntai 5.2.2012 klo 13:30 - Emäntä

...ja murista ja haukkua ja painia!

Napero_tutustuu.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Naperon ensimmäisiä tutustumisia pentujen kanssa! Kerttu seuraa tarkasti vierestä!

pennut_tarkkana.jpg

Pentuja kiinnostaa uusi tuttavuus kovasti!

 

Maitoa.jpg

Maidon litkiminen ei ole enää niin rauhallisen seesteistä kuin alussa.

leikitaan.jpg

Leikkiminenkin alkaa olla mieleistä puuhaa!

1 kommentti .

Nami nami...

Perjantai 3.2.2012 - Emäntä

...opetellaan syömään...emäntä on yltäpäältä kermaviili-kananmunamössössä kuten pennutkin...ruokakaupassa sain hieman vinoja katseita kellertävistä verkkarinhousuista ;-)) Päivät kuluvat mukavasti kananmunia keitellessä ja mössätessä sekä kermaviiliä kaupasta kotiin kantaessa. Murto-osa mössöstä menee oikeaan osoitteeseen eli pienen kuonon kautta massuun ;-))

Hauskaa silti on!

syomaan.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

Brindle-uroksen taidonnäyte!

fawn-uros.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

Fawn-uroksen keskittynyttä herkuttelua...

Ei kommentteja.

Nokosilla

Torstai 2.2.2012 - Emäntä

Kerttu_ja_pennut_nokosilla.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

Röykkiö...

Kertun_kainalossa.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

Kertun kainalossa...

Ei kommentteja.

Viikon "vanhoja"

Perjantai 20.1.2012 klo 6:31 - Emäntä

Viikko sitten valvottiin ja synnytettiin Kertun kanssa yhdessä ja nyt valvoin vain minä...noo tulipahan rästitöitä tehtyä, tosin edessä tulee olemaan varmasti raskas kokouspäivä, kuten viime perjantainakin :-)

Punnitukset on taas tehty lapsukaisille ja jokainen on kasvanut reippaasti. Toisaalta tyytyväinen tuhina pentulaatikossa on kertonut omaa tarinaansa...lapsukaiset kasvavat ja voivat hyvin.

Pentujen painot ovat nyt 398g ja 470g välillä. Yllättäen iso vaalea narttu, joka on aina pentulaatikkoon kurkatessa imemässä, ei olekaan enää painavin, vaan johtoon on kirinyt brindle narttu 470 grammallaan, syntymäpainon ollessa sillä joukon toiseksi pienin 218g.

 kaverukset.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

kasa.jpg

Ei kommentteja.

Hei me nukutaan.....

Tiistai 17.1.2012 klo 13:36 - Emäntä

Pentulaatikossa uinutaan ahkerasti sikeitä unosia!

nukutaaaaaan_2_web.jpg

Ei kommentteja.

Vanhemmat kirjoitukset »